sunnuntaina 15. marraskuuta 2009

He could be the one who hits the light inside my soul

Väsyttää nii pirusti

torstaina 12. marraskuuta 2009

nothing can compare to when you roll the dice and swear your love's for me

On ihan älyttömän käsittämätöntä, kuinka käy niin että silloin kun ei haluaisi olla yhteydessä ihmisiin, kaverit ja ystävät tekevät aloitteita, mutta kun tarvitsee jotain toista todella paljon, ei sitten puhuta mitään.
Tai sitten mun ystävät eivät jaksa enää sitä että olen ollut kohta vuoden kiinni jossain tietyssä ihmisessä ja se on saanut mut vaikka kuinka surullisesti. Mutta toisaalta jos asia on näin, olisi ehkä hyvä miettiä mitä ne ystävät oikein ovat.

Niin tai näin, huomenna viimeinen tet-päivä ja sitten takaisin koulunpenkille. Ei kyllä jaksaisi yhtään, mutta ehkä tulen nauttimaan kaksiviikkoisesta, kun yseistä on kuitenkin puolet poissa eikä ahdistus ole niin suuri kuin normaalisti.

Tänään tuli kunnon joulufiilis, teki mieli koristella huonetta kaikella jouluisella ja pukeutua punaiseen. Mutta vasta joulukuussa sitten =(

maanantaina 9. marraskuuta 2009

fear will always make you blind

jag älskar dig, du älskar inte mig, du förstår inte svenska

torstaina 5. marraskuuta 2009

you're the honey and the moon that lights up my night

where are you?

torstaina 29. lokakuuta 2009

I want you more than anything in my life

Eilen paska fiilis. Tänään ei mitään. Huomenna syntäribailut.



tiistaina 27. lokakuuta 2009

it's better to break a bed than break a heart

No kiva, synttärit ja aivam paska päivä ollut. Lievä vitutus ja harmitus. Kavereilta olen saanut LEGO -paketin ja siistin pätsin ja haleja tosipaljon. Vanhempien lahjaa en vielä tiedä. paskapaskapaska päivä sanoisinko

täällä ei ole hyvä olla
sun sylissäs oli hyvä olla

maanantaina 26. lokakuuta 2009

here I am, once again, I'm torn into pieces

Tänä aamuna heräsin semihyvin, ajoissa ja virkeänä, vaikka nukuinkin tosi vähän. Ehkä heräämistä edesautti mukava edellisilta..? Koulussa oli ihme ja kumma puuduttavaa, viimeisellä tunnilla ihmetystä aiheutti nokkaansa joka paikkaan tunkeva luokkalainen, joka kyseli vähän liian henkilökohtaisia. Huomenna on synttärit (15 vuattaaaa!) ja kaikki on kysellyt että mitä haluaisin lahjaksi, harmi vaan etten mä ihan tosi tiedä. Mun unelmien synttäriJUHLAT olisi kahdenkesken yhden tietyn kanssa pitkästä aikaa, mutta toisaalta perjantaina parhaan ystäväni kanssa pidettävät yhteissynttärit kuulostavat aivan mahtavalta ja ehkä jopa paremmalta kuin tuo ensinmainittu.

Yleensä en pidä tuollaisesta musiikista, mutta juuri nyt lyriikat kolahtavat ja kovaa, ovat juuri kuin mun tilanteesta.